perjantai 28. maaliskuuta 2014

Lämpimäiset

Leivoin viikonlopuksi tomaatti-basilika leipää
Taikinaan laitoin vehnäjauhojen lisäksi kaura- ja ruishiutaleita, aurinkokuivattua tomaattia mausteöljyineen päivineen ja kuivattua basilikaa.
Herkullista!
 
 



sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kinuskin ja puolukan liitto

Mieli teki leipoa jotain makeaa hyvää ja kaapissa oli kinuski joka piti käyttää pois.
Muffinit on valmistettu hyvällä ja helposti muunneltavalla perus ohjeella.
Suloisen makea kinuski ja hapan puolukka vaan kuuluu yhteen.

 


 


Puolukkakinuski cupcakes
 
Kinuski
 
2dl kuohukermaa
2dl fariinisokeria
 
Muffinit
 
140g vehnäjauhoja
115g sokeria
115g voita
2 munaa
1½tl leivinjauhetta
1½tl vaniljasokeria
2rkl maitoa
 
puolukkahilloa
 
Ohjeella tulee n.16 isoa tai n.35 pientä muffinia.
 
Valmista kinuski. Mittaa kattilaan kuohukerma ja fariinisokeri, kuumenna niin kauan että sokeri sulaa ja seos kiehahtaa. Anna kinuskin jäähtyä.
Kinuskin tulee olla täysin kylmää ennen kuin se vaahdottuu, joten sen voi halutessaan valmistaa kylmään jo edellisenä päivänä.
 
Valmista muffinit. Sulata voi ja anna jäähtyä hetki. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja lisää joukkoon voi, maito ja munat. Sekoita tasaiseksi ja annostele muffini vuokiin.
Pursota sisään puolukkahilloa ja paista +180'c n.15min.  kunnes pinta alkaa ottamaan vähän väriä. Anna jäähtyä
Vaahdota kinuski napakaksi vaahdoksi ja pursota muffinssien päälle.
Koristele halutessasi puolukoilla.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Toffeepulla

Leivottiin lasten kanssa eilen pullaa oikein urakalla, tein litran taikinan ja siitä muotoutui jos jonkin näköistä pullaa.
Tuli bostonia, pikkupullia, rusinapullia, pitkoja, solmuja ja kierteitä.
Osa meni tietenkin pakkaseen.



 
Tykkään valmistaa pullataikinan tällä helpolla ohjeella. 
 
Pullataikina 
 
1200g vehnäjauhoja
60g hiivaa
10g suolaa
10g kardemummaa
175g sokeria
175g pehmeää voita
100g (2kpl) kananmunaa
n.½l vettä
 
Toffee täyte
 
200g fariinisokeria
200g pehmeää voita
100g vaniljakreemijauhetta
 
Punnitse kaikki aineet yleiskoneen kulhoon ja vaivaa taikinaa n.10min. tai kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa hyvin kulhon reunoilla.
Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä ja vedottomassa paikassa puolisen tuntia tai kunnes on kohonnut kaksinkertaiseksi.
Valmista toffee täyte. Mittaa kaikki aineet kulhoon ja vatkaa muutama minuutti niin että saat massasta kuohkeaa.
 
Jaa taikina kahtia ja kauli siitä ohut levy 25x40cm. Levitä täytettä ohut kerros levyn pinnalle ja rullaa napakaksi rullaksi. Leikkaa 2-3cm viipaleita rullasta ja aseta ne muffini kapseleihin tai jos teet bostonia niin asettele viipaleet irtopohja vuokan reunuksen sisään niin että palojen ja reunuksen väliin jää pari senttiä tyhjää.
Anna nousta liinan alla n.30min. Voitele kananmunalla ja ripottele pintaan raesokeri.
Paista +210'c n.10-12min. kauniin ruskeiksi.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kakkua

Muutama tilauskakku tältä viikolta, kuvat on puhelimella napattuja.
 Lakka hedelmä kakku pitää sisällään lakkahilloa ja kermavaahtoa.

 Tämä kakku on mustaherukka-banaani-kerma täytteellä.
Pinnalla mustaherukkahillo ja kiille.

Tämä kakku on omenapalahillo-kerma täytteellä ja pinnalla kinuski

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Merirosvoilua

Tämän kakun tein pojan kaveri synttäreille.
Kakussa on vaalea sokerikakku pohja ja täytteenä mustikkamousse.
 
 




sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Jalkapalloa

 Nämä kakut lähti jalkapalloa harrastavalle 7-vuotiaalle pojalle.
Molemmissa täytteenä oli mansikkamousse
 







keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Budapest-leivos

Tämä herkku on ihanan marenkinen ja suussa sulavaa.
Pähkinä taittaa makeutta aivan mainiosti ja sopiikin mielestäni marengin kaveriksi erittäin hyvin.
 Ohje on gluteeniton.
 
 
Budapest-leivos 6-8 palaa
 
150g jauhettuja hasselpähkinöitä
6 valkuaista
4dl sokeria
½dl vaniljakastike/kreemi jauhetta
½dl maissitärkkelystä
 
Täyte
 
3dl kermaa
n.300g säilyke mandariineja
 
Pinnalle
 
tomusokeria
tummaa suklaata
hasselpähkinä rouhetta
 
Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää siihen  sokeri pienissä erissä koko ajan vatkaten. Vatkaa kunnes vaahto on kiinteää, kuohkeaa ja kiiltävää.
Sekoita keskenään hasselpähkinä, vaniljakastike jauhe ja maissitärkkelys ja nostele se varovasti valkuaisvaahdon joukkoon.
 Kaada massa n.30x35cm pellille jossa on leivinpaperi. Levitä massa tasaiseksi ja ripottele pinnalle hasselpähkinä rouhetta.
Paista uunin keskiosassa +175'c n.20min.
anna jäähtyä ja kumoa levy toiselle leivinpaperille, poista alla ollut paperi varovasti.
Vaahdota kerma napakaksi vaahdoksi ja levitä se levyn päälle. Levitä kerman päälle mandariini lohkot, anna levätä hetki ennen kuin rullaat levyn kääretortuksi.
Sihtaa rullan päälle tomusokeria ja koristele sulatetulla suklaalla.
Leikkaa rulla leivoksiksi.
 



tiistai 4. maaliskuuta 2014

Juustokakku

Tämä ohje on Koko Suomi leipoo ohjelmasta bongattu ja täytyy sanoa että tässä on juustokakku minun makuuni! Pieniä muutoksia tein alkuperäiseen ohjeeseen.

 

 
Vadelmainen juustokakku
 
Pohja:
150g digestive keksejä
100g voita
 
Täyte:
600g tuorejuustoa
200g ranskankermaa
2tl raastettua sitruunankuorta
180g sokeria
3 kananmunaa
3rkl vehnäjauhoja
1dl vadelmia
 
Pinnalle:
tuoreita vadelmia
tomusokeria
 
Laita uuni lämpiämään 170 asteeseen. Hienonna keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa. Painele seos 20cm irtopohjavuoan pohjalle ja paista noin 5 minuuttia.
Sekoita keskenään pehmeä tuorejuusto ja ranskankerma. Lisää sokeri, raastettu sitruunan- ja appelsiininkuori ja jauhot. Lisää kananmunat yksi kerrallaan hyvin vatkaten. Kaada puolet taikinasta pohjan päälle. Ripottele väliin vadelmat ja kaada lopputaikina vuokaan. Paista 170 aseessa reilu tunti. Koristele tuoreilla vadelmilla ja tomusokerilla
 
 

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Puuha Pete

Tämä Puuha Pete kakku herkuteltiin pojan 2-vuotis synttäreillä


 
Tämän kakun täytteenä oli raikkaan hedelmäinen täyte
 
mango-passionmousse
 
6dl kermaa
200g tuorejuustoa
2dl tomusokeria
2tl vaniljasokeria
1dl passionhedelmää
1prk mangoviipaleita
6 liivatetta
½dl vettä
 
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma, sekoita joukkoon tuorejuusto ja sokerit. Kuutioi mango viipaleet ja koverra passionhedelmän sisus, siivilöi halutessasi siemenet pois. Lisää hedelmät joukkoon ja sekoita. Kuumenna vesitilkka ja sulata liivatteet siihen. Kaada hieman jäähtynyt liivate ohuena nauhana vaahdon joukkoon koko ajan sekoittaen.
Täyte riittää n.26cm kakun molempiin väleihin.




sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Mangojuustokakku

 

Mangojuustokakku
 
Pohja:
170g digestivekeksejä
70g voita

Juustokakkukerros:
100g maustamatonta tuorejuustoa
 ½ dl sokeria
ripaus suolaa
1 muna

Mangokerros:
1 prk kondensoitua maitoa
1 dl Bonne mangososetta
1½ rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
4 keltuaista
Murskaa keksit ja yhdistä sulaneen voin kanssa ja sekoita tasaiseksi massaksi.
Painele seos voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 10 min. +175'c. 
Anna jäähtyä.
 Vatkaa tuorejuusto, sokeri ja suola notkeaksi ja kuohkeaksi. Lisää kananmuna ja sekoita. Kaada täyte hieman jäähtyneen pohjan päälle ja paista keskellä uunia 12-15 minuuttia, kunnes täyte on juuri hyytynyt. Anna jäähtyä.
 Laske uunin lämpötila +160'c. Sekoita kondensoitu maito, mangosose, sitruunamehu, suola ja keltuaiset kulhossa tasaiseksi. Kaada juustokakkukerroksen päälle ja tasoita pinta.
 Paista 18-20 minuuttia kunnes täyte on hyytynyt,  mutta vielä keskeltä kiiltävä.
 Ota uunista ja anna jäähtyä.
 Laita kakku jääkaappiin vähintään 4 tunniksi tai mielellään yön yli.
 
 


Leipä juttuja

Eilen iltapalaksi leivoin täytettyjä patonkeja.
Ihan huippu hyvää heti uunituoreena!
 

Täytetyt patongit 2kpl
 
15g hiivaa
3dl haaleaa vettä
2rkl oliiviöljyä
1rkl hunajaa
1½rkl sormisuolaa
7-8dl hiivaleipäjauhoja
 
kinkkua
cheddarjuustoa
paistettua pekonia
 
Murenna hiiva kulhoon ja lietä se veteen. Lisää joukkoon öljy, hunaja ja suola.
Lisää jauhot ja alusta taikina kiinteäksi palloksi.
Kohota taikinaa leivinliinan alla kaksinkertaiseksi.
Jaa taikina kahteen osaan, painele jauhotulla pöydällä taikinasta käsin n.1cm paksuinen suorakaiteen muotoinen levy, lisää haluamasi täytteet ja rullaa patongiksi.
Laita uuni kuumenemaan +250'c
Kohota leivinliinan alla n.30 min.
Laita kohonneet leivät uuniin ja laske lämpö +200'c
Paista n.35min
 
 


Tiramisukakku

Tämä kakku on tosi hyvän makuista vaikkei siihen tulekaan mascarponejuustoa ja kakku on gluteeniton.
 

TIRAMISU KAKKU
 
Pohja:
4 munaa
1½dl sokeria
½dl kaakaota
1½dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
 
kostutus:
1dl vahvaa kahvia
½dl kahvi likööriä
 
täyte:
2 munaa
1dl sokeria
2dl kermaa
4rkl kahvi likööriä
2rkl vahvaa kahvia
2 liivatetta
 
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi munavaahdon joukkon, nostele varovasti sekaisin ja kaada leivitettyyn irtopohja vuokaan. Paista +175'c n. 30 min. tai kunnes alkaa irrota vuokan reunoista. Anna jäähtyä.
Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan.
Valmista täyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, vaahdota toisessa kulhossa kerma. Kuumenna likööri ja kahvi ja sulata liivatteet siihen. Yhdistä vaahdot ja valuta hieman jäähtynyt likööri-liivateseos ohuena nauhana joukkoon koko ajan sekoittaen. Kostuta kakkupohja ja täytä. Jätä täytettä vähän myös pinnalle. Anna kakun hyytyä kylmässä n.4 tuntia ennen tarjoilua.
Ripottele pinnalle kaakaojauhetta ja halutessasi vuoraa reunat savoijardi kekseillä.